Digitalisoitu peltilehmä ja sen vaihtoehtoiset ruokintamuodot

Liikenne- ja viestintäministeriö julkaisi eilen raportin liikenteen vaihtoehtoisten käyttövoimien jakeluverkon suunnitelmaksi. Raportissa vastataan EU-direktiivin tuomiin käytännön vaatimuksiin, mutta samassa yhteydessä voidaan pohtia, mitä esitetyt toimenpiteet merkitsevät sekä kansalaisille että meille ohjelmistoteollisuuden parissa työskenteleville.

Tässä blogissa keskityn raportin esille tuomiin arvioihin ”peltilehmän” näkökulmasta.

Ensimmäisenä huomiona raportti korostaa teknologianeutraliteettia. Keskeiset tulevaisuuden energialähteet, jotka raportti huomioi, ovat sähkö-, maa- ja biokaasu, vety sekä nestemäiset biopolttoaineet.

Arvio: – kukaan ei voi tietää, mikä näistä lähteistä tulee voittamaan. Oma arvioni on sähkön ja vedyn hybridimalli.

Työryhmän esittämä kunnianhimoinen tavoite on, että vuoteen 2030 mennessä noin 10 prosenttia Suomen autokannasta olisi siirtynyt vaihtoehtoisten energialähteiden piiriin ja kaikki vuodesta 2030 lähtien myytävät ajoneuvot ovat kykeneviä käyttämään jotain vaihtoehtoista energianlähdettä.

Arvio: – tavoite on hieno, mutta ilman merkittäviä kannustimia tai projektin alkuun liittyvää kertaluonteista energiaruisketta tämä ei tule toteutumaan.

Infrastruktuurin puolelta tätä tavoitetta lähdetään tavoittelemaan siten, että julkisten sähkönlatauspisteiden määrä kolminkertaistetaan vuoteen 2020 mennessä ja 40-kertaistetaan vuoteen 2030 mennessä. Myös vedyllä toteutetaan koko maan kattava jakeluverkosto 21 pisteen voimin ensi vuosikymmenen loppuun mennessä. Muiden käyttövoimien osalta riittävä infrastuktuuri on jo enemmän tai vähemmän olemassa.

Arvio: – perustelut samat kuin edellisessä arviossa.

Sitten esitettyihin toimenpiteisiin, sekä muutamiin raportista saamiini oivalluksiin:

Raportissa ja myöskin raporttiin liittyvissä kommenteissa on lähdetty ajatuksesta, että vaihtoehtoisen polttoaineiden käyttö on eräänlainen muna ja kana -ongelma.

”Jos ei ole ajoneuvoja (sähkö/vety)ei infraa kannata luoda, tai päinvastoin”

Raportti lähtee siitä ajatuksesta liikenteeseen, että järjestetään riittävä ajoneuvokanta, jolloin infra kehittyy markkinaehtoisesti. Osa raporttiin liittyvistä kommenteista lähtee siitä, että ajoneuvokannan uusimiseen liittyvä tuki on liian kallis tie ja tuki valuu ulkomaisten autonvalmistajien taskuun. (Tämä oli mielestäni kummallinen argumentti, sillä realistisesti voidaan olettaa, että ohjelman seurauksena ei myydä yhtään ylimääräistä autoa).

Itse ajattelen asiaa siten, että raportin mainitsema 100 MEUR on eräänlainen investointi-instrumentti, jolla maahan saadaan luotua toimivat markkinat. Jos varat halutaan käyttää tehokkaasti vaaditusta ajassa eli vuoteen 2020 mennessä, se tulisi suunnata yritysautomarkkinoille. Tähän on selkeä perusta – autokannan nopea kierto yritysmaailmassa ja verotuksen vahva ohjaava vaikutus.

Yritysmaailmassa, johon luen myös taksiliikenteen, on kokonaisuudessaan 90 000 autoa. Näiden autojen kierto on keskimäärin 3 vuotta. Yksi vaihtoehto on edetä todella radikaalilla suunnitelmalla siten, että yritysautoiksi ei enää hyväksytä muita kuin vaihtoehtoisilla käyttövoimilla toimivia autoja. Tämä toteutetaan lyhyellä siirtymäajalla, jolloin tarvittava ”markkinoiden aloitusruiske” on yhtä kuin: riittävä autokanta saadaan syntymään muutamassa vuodessa. Valtio ja kunnat voisivat tulla talkoisiin mukaan oman kantansa luonnollisen uusimisen yhteydessä.

Vuosien 2017 – 2018 aikana automarkkinoille on tulossa valtava määrä ladattavia hybridejä, sähköautoja ja muutama vedylläkin kulkeva ajoneuvo lähestulkoon kaikilta valtamerkeiltä.

Tämän jälkeen markkinat hoitavat itse loput = syntyy riittävä infra, kun on riittävä määrä ajoneuvoja eli asiakkaita tiellä. Tämän syntyvän markkinan arvoon nähden tuo 100 MEUR on erittäin hyvin käytettyä veronmaksajien rahaa. Tästä hyvänä esimerkkinä on Kalifornian tuet – siellä ollaan tosin jo siirtymässä tukien osalta kakkosvaiheeseen, eli kohdistamaan tukia tarkemmin suhteessa ostovoimaan.

Meille ohjelmistoteollisuudessa tämä tarkoittaa taas kokonaan uutta markkinaa luoda älykkäitä lisäarvopalveluita, joista osasta on varmasti potentiaalia tulla myös kansainväliseksi menestystarinaksi. Lisäksi, kun nämä toimenpiteet brändätään oikein, Suomesta saattaa tulla hyvinkin kiinnostava koelaboratorio kansainvälisille autojäteille.

Tällöin kaikkien meidän rakkaiden peltilehtiemme ruokintamuodon muuttaminen voi johtaa uuden vahvan toimialaklusterin synnyttämiseen ohjelmistoteollisuuteen. Maailman autoteollisuuden parissa tulee tällöin työskentelemään miljoonia eri ohjelmistokehittäjiä – miksei niistä muutama kymmenen tuhatta voisi tulla Suomesta?

PS. Toinen vaihtoehtoinen tapa vaaditun ajoneuvokannan luomiseksi on ottaa vastaan toimialakohtainen haaste yritysten autopoliitikkojen kautta. Me ohjelmisto- ja teknologiateollisuudessa voisimme näyttää esimerkkiä, ottaa haasteen vastaan ja laatia autopolitiikkamme siten, että uudet vuodesta 2017 – 2018 hankittavat yritysautot olisivat ainoastaan vaihtoehtoisilla käyttövoimilla kulkevia.